Tuhkarinsessa, näytelmä nuvien tapaan

”Pötyä pöytään! Niin just Tuhkis, pötyä pöytään! Heti heti! Teetä, leipää, mehua… Ja laita kylpyvesi valumaan. Mun lusikka puuttuu! Tuhkis, tee on liian kuumaa, vie pois. Ja mulle ei murot maistu, vie nekin pois! Anna hilloa, ja onko sun aina pakko näyttää noin pirteeltä?!! Jotakuinkin näin alkoi näytelmä nimeltä Tuhkarinsessa.

Tuhkarinsessa on nuoriso- ja vapaa-ajan ohjauksen opiskelijoiden tekemä näytelmä, modernisoitu versio ja huumorilla höystetty klassikko sadusta ”Tuhkimo”. Käsikirjoitus on Nuva11 kulttuuri ryhmän käsialaa ja apuna näytelmän teossa, sekä näyttelemisessä että taustatyöryhmänä, toimivat Nuva12 ryhmä. Kulttuuriryhmä alkoi työstää näytelmää jo talvella. Huhtikuun alussa kuvioon astuivat myös nuva12 ryhmä, jolloin alettiin käymään kulttuuriryhmän tuotosta läpi ja jakaa tehtäviä, mitä kukakin tekee. Nopeasti olikin selvillä kuka suunnittelee tanssien koreografiat, kuka toimii ääni- ja valomiehinä, kuka markkinoi ja kuka puvustaa näyttelijät. Sitten saikin harjoitukset alkaa. Kohtauksia käytiin läpi yksi kerrallaan, niitä muutettiin kerran, toisen kerran, vielä kolmannenkin kerran. Ja silti tuntui että jokin kohtauksessa mättää. Kohtauksia pyöriteltiin vuoronperää ja niistä pyrittiin saamaan mahdollisimman hyviä. Näyttelijöiden vuorosanat hapuilivat vielä jonkin verran, mutta pääosin näytelmä oli jo ymmärrettävä.

Alettiin lähestyä näytelmän ensi-iltaa. Luokkatila jossa näytelmä esitettiin, pimennettiin. Valot säädettiin kohdalleen, äänen voimakkuutta haettiin. Välillä tuntui, että tuleeko tästä ikinä valmista. Läpimenoja oli alla pari, ja tuntui että muutamissa kohdissa vuorosanat olivat edelleen hukassa. Ja vielä löydettiin jostakin kohtauksesta vikaa, jota piti muuttaa. Markkinointiryhmän käsiohjelmien teko tuotti vaikeuksia. Niitä muutettiin, käännettiin, väännettiin, ja aina sieltä löytyi jotakin vikaa. Epätoivoista minun silmin, mutta ehkä se on teatterin tekemisessä tällaista. Itse en koskaan ole teatterin tekoa nähnyt, ainoastaan istunut katsojan paikalla ihailemassa valmista näytelmää.

Maanantaiaamu valkeni, se oli viimeinen päivä ennen tiistain ensi-iltaa. Oli siis viimeinen mahdollisuus saada näytelmä pakettiin siten, että voisimme luottavaisin mielin lähteä seuraavana päivänä yleisön eteen sitä esittämään. Läpimenoja mentiin pariin kertaan. Ja vielä piti yhtä kohtausta hioa. Päivän päätteeksi ryhmällä kuitenkin oli sellainen olo, että kyllä tästä hyvä tulee. Ja niin tulikin. Tiistaina näytöksiä oli 3 ja keskiviikkona 2. Ensimmäinen näytös meni ihan hyvin. Seuraava näytös meni todella hyvin, se oli ehkä näytöksistä se parhain. Loputkin menivät hyvin. Muutama hassu vuorosanojen sekaannus tapahtui, mutta näyttelijät ne taitavasti paikkasivat, eikä yleisöllä ole vieläkään mitään hajua siitä mitä niissä kohdissa todella tapahtui. Itse saamme nauraa niille kömmähdyksille vieläkin.

Kokonaisuutena koko prosessi alusta loppuun oli onnistunut. Koko ryhmä toimi hyvin keskenään ja hommat sujuivat niin kuin pitikin. Ensi-illan lähestyessä, huomasin kyllä ryhmän tunnelman hieman kiristyvän, tietysti jännityksestä, muutama ärräpää siellä taisi lentää suuntaan jos toiseen, mutta olihan se ymmärrettävää, kun tuntui että kaikki on vielä sekaisin ja kohta pitäisi olla jo lavalla oikean yleisön edessä. Lisäksi jossakin vaiheessa tunsin tarvetta puuttua johonkin kohtaukseen, kun se ei mielestäni toiminut. Mutta kun ohjaaja ja koko muu ryhmä olivat vakaasti sitä mieltä, että kohtaus on hyvä, oli se kai itsekin uskottava että se toimii. Yhtenä huonona asiana kuitenkin koin näytelmän ikäsuosituksen. Se oli suunnattu 5-6 luokkalaisille, mutta välillä tuntui että mahtoikohan kyseinen yleisö ymmärtää kaikkia niitä asioita, joita näytelmässä haluttiin tuoda esille. Toki lapset ovat vaikea, silmä kovana tapittava yleisö, jota ei kauheasti naurata, jollei oikeasti ole heidän mielestään naurettavaa. Mutta esimerkiksi opiston omassa näytöksessä, joka oli täynnä opiskelijoita sekä henkilökuntaa, oli tunnelma aivan toinen, naurun remahduksia tuli pitkin näytelmää, ja asiat ymmärrettiin niin kuin näyttelijät ne ovat ajatelleet. Mene ja tiedä, ymmärsikö lapset näytelmää. Sehän ei selviä muuten kuin kysymällä. Toivottavasti kuitenkin saivat jotakin irti ideasta.

Lopuksi haluan kiittää vielä viimeisen kerran koko ryhmää sekä ohjaajaa! Itselleni kurssi oli hyvinkin antoisa, vaikka tehtävät eivät liittyneetkään itse näyttelemiseen. Tästä on hyvä jatkaa kesälaitumille. Kiitos!

-Mia Riikonen