Tuhkarinsessa, näytelmä nuvien tapaan

”Pötyä pöytään! Niin just Tuhkis, pötyä pöytään! Heti heti! Teetä, leipää, mehua… Ja laita kylpyvesi valumaan. Mun lusikka puuttuu! Tuhkis, tee on liian kuumaa, vie pois. Ja mulle ei murot maistu, vie nekin pois! Anna hilloa, ja onko sun aina pakko näyttää noin pirteeltä?!! Jotakuinkin näin alkoi näytelmä nimeltä Tuhkarinsessa.

Tuhkarinsessa on nuoriso- ja vapaa-ajan ohjauksen opiskelijoiden tekemä näytelmä, modernisoitu versio ja huumorilla höystetty klassikko sadusta ”Tuhkimo”. Käsikirjoitus on Nuva11 kulttuuri ryhmän käsialaa ja apuna näytelmän teossa, sekä näyttelemisessä että taustatyöryhmänä, toimivat Nuva12 ryhmä. Kulttuuriryhmä alkoi työstää näytelmää jo talvella. Huhtikuun alussa kuvioon astuivat myös nuva12 ryhmä, jolloin alettiin käymään kulttuuriryhmän tuotosta läpi ja jakaa tehtäviä, mitä kukakin tekee. Nopeasti olikin selvillä kuka suunnittelee tanssien koreografiat, kuka toimii ääni- ja valomiehinä, kuka markkinoi ja kuka puvustaa näyttelijät. Sitten saikin harjoitukset alkaa. Kohtauksia käytiin läpi yksi kerrallaan, niitä muutettiin kerran, toisen kerran, vielä kolmannenkin kerran. Ja silti tuntui että jokin kohtauksessa mättää. Kohtauksia pyöriteltiin vuoronperää ja niistä pyrittiin saamaan mahdollisimman hyviä. Näyttelijöiden vuorosanat hapuilivat vielä jonkin verran, mutta pääosin näytelmä oli jo ymmärrettävä.

Alettiin lähestyä näytelmän ensi-iltaa. Luokkatila jossa näytelmä esitettiin, pimennettiin. Valot säädettiin kohdalleen, äänen voimakkuutta haettiin. Välillä tuntui, että tuleeko tästä ikinä valmista. Läpimenoja oli alla pari, ja tuntui että muutamissa kohdissa vuorosanat olivat edelleen hukassa. Ja vielä löydettiin jostakin kohtauksesta vikaa, jota piti muuttaa. Markkinointiryhmän käsiohjelmien teko tuotti vaikeuksia. Niitä muutettiin, käännettiin, väännettiin, ja aina sieltä löytyi jotakin vikaa. Epätoivoista minun silmin, mutta ehkä se on teatterin tekemisessä tällaista. Itse en koskaan ole teatterin tekoa nähnyt, ainoastaan istunut katsojan paikalla ihailemassa valmista näytelmää.

Maanantaiaamu valkeni, se oli viimeinen päivä ennen tiistain ensi-iltaa. Oli siis viimeinen mahdollisuus saada näytelmä pakettiin siten, että voisimme luottavaisin mielin lähteä seuraavana päivänä yleisön eteen sitä esittämään. Läpimenoja mentiin pariin kertaan. Ja vielä piti yhtä kohtausta hioa. Päivän päätteeksi ryhmällä kuitenkin oli sellainen olo, että kyllä tästä hyvä tulee. Ja niin tulikin. Tiistaina näytöksiä oli 3 ja keskiviikkona 2. Ensimmäinen näytös meni ihan hyvin. Seuraava näytös meni todella hyvin, se oli ehkä näytöksistä se parhain. Loputkin menivät hyvin. Muutama hassu vuorosanojen sekaannus tapahtui, mutta näyttelijät ne taitavasti paikkasivat, eikä yleisöllä ole vieläkään mitään hajua siitä mitä niissä kohdissa todella tapahtui. Itse saamme nauraa niille kömmähdyksille vieläkin.

Kokonaisuutena koko prosessi alusta loppuun oli onnistunut. Koko ryhmä toimi hyvin keskenään ja hommat sujuivat niin kuin pitikin. Ensi-illan lähestyessä, huomasin kyllä ryhmän tunnelman hieman kiristyvän, tietysti jännityksestä, muutama ärräpää siellä taisi lentää suuntaan jos toiseen, mutta olihan se ymmärrettävää, kun tuntui että kaikki on vielä sekaisin ja kohta pitäisi olla jo lavalla oikean yleisön edessä. Lisäksi jossakin vaiheessa tunsin tarvetta puuttua johonkin kohtaukseen, kun se ei mielestäni toiminut. Mutta kun ohjaaja ja koko muu ryhmä olivat vakaasti sitä mieltä, että kohtaus on hyvä, oli se kai itsekin uskottava että se toimii. Yhtenä huonona asiana kuitenkin koin näytelmän ikäsuosituksen. Se oli suunnattu 5-6 luokkalaisille, mutta välillä tuntui että mahtoikohan kyseinen yleisö ymmärtää kaikkia niitä asioita, joita näytelmässä haluttiin tuoda esille. Toki lapset ovat vaikea, silmä kovana tapittava yleisö, jota ei kauheasti naurata, jollei oikeasti ole heidän mielestään naurettavaa. Mutta esimerkiksi opiston omassa näytöksessä, joka oli täynnä opiskelijoita sekä henkilökuntaa, oli tunnelma aivan toinen, naurun remahduksia tuli pitkin näytelmää, ja asiat ymmärrettiin niin kuin näyttelijät ne ovat ajatelleet. Mene ja tiedä, ymmärsikö lapset näytelmää. Sehän ei selviä muuten kuin kysymällä. Toivottavasti kuitenkin saivat jotakin irti ideasta.

Lopuksi haluan kiittää vielä viimeisen kerran koko ryhmää sekä ohjaajaa! Itselleni kurssi oli hyvinkin antoisa, vaikka tehtävät eivät liittyneetkään itse näyttelemiseen. Tästä on hyvä jatkaa kesälaitumille. Kiitos!

-Mia Riikonen

Opintomatka Helsinkiin 3. - 4.4.2013

Olemme Jenni ja Paula, ensimmäisen vuoden nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja -opiskelijoita Kankaanpään opistosta. Osallistuimme opintomatkalle Helsinkiin 3.-4.4.2013. Matkan järjestivät kolmannen vuosikurssin nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja -opiskelijat Joni Ohtonen ja Juuso-Matti Pajuranta. He järjestivät reissun lähes kokonaan kahdestaan ja tekivät siitä näytön. Juuso ja Joni olivat onnistuneet reissun suunnittelussa erittäin hyvin. He olivat osanneet ottaa asioita suunnitteluvaiheessa hyvin huomioon.

Yövyimme Koskelan nuorisotalolla Helsingissä. Nuorisotalolla meidät otti vastaan nuoriso-ohjaaja Ella Kettunen. Hän kertoi nuorisotalon toiminnasta ja säännöistä, sekä esitteli meille tilat. Kun paikka esiteltiin kunnolla, tuli tervetullut ja vähän kotoisampi olo ja nuorisotalon tilat olivat muutenkin melko kotoisat ja viihtyisät. 
Nuorisotalolla yöpyminen oli yllättävän mukavaa. Kaikille riitti sängyt ja tilaa oli sen verran paljon, että jokainen sai oman rauhan halutessaan. Suihkumahdollisuus oli mukava. Oli myös hienoa, että hiljaisuuden alkaessa porukka oikeasti hiljeni, jotta kaikki saisivat nukkua. Oli mukavaa, että nuorisotalon tilat ja säännöt esiteltiin, jotta tiesi vähän mihin oltiin tultu.

Ensimmäisenä päivänä tutustuimme Koskentuvan nuorisokotiin, joka sijaitsi aivan Koskelan nuorisotalon vieressä. Koskentuvan ohjaaja Juha Toivola ja sosionomiopiskelija Nelli Okker kertoivat meille nuorisokodista. Saimme esittää molemmille kaikenlaisia kysymyksiä ja molemmat vastailivat hyvin avoimesti kysymyksiimme. Keskustelun ilmapiiri oli muutenkin leppoisa.  
Pääsimme myös tutustumaan nuorisokodin tiloihin. Nuorisokoti on lastensuojeluyksikkö, jossa tarjotaan pitkäaikaista sijaishuoltoa. Osastolla on seitsemän paikkaa helsinkiläisiä 13-14-vuotiaita poikia varten. Tilojen kodinomaisuus ja viihtyvyys yllätti meidät ja monen muun positiivisesti. Oli kiinnostavaa kuulla asioita sosionomiopiskelijan näkökulmasta, koska Jennikin on itse harkinnut sosionomiksi opiskelemista.

Kävimme ensimmäisenä päivänä myös nuorisoasiankeskus Hapessa. Happi on kulttuuriin ja mediaan painottunut toimintakeskus Helsingin Sörnäisissä. Siellä nuoret voivat itse tehdä mm. teatteria, musiikkia, radio-ohjelmaa, lehtijuttuja ja kädentaitoja, tai sitten vain pelailla ja viettää aikaa muiden kanssa.  
Happi tuntui olevan kaikkien reissussa mukana olleiden mielestä erittäin mielenkiintoinen ja mukavan oloinen paikka. Esittely oli hyvin kattava ja esittelijä oli itsekin käynyt nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja -koulutuksen, joten hän osasi puhua meille juuri niistä asioista, mitkä meitä kiinnostavat ja ovat meille tärkeitä. 

Erityisesti Hapesta jäi mieleen lämmin ilmapiiri. Kaikkialla tiloissa ihmiset näyttivät olevan hyvällä tuulella ja kiinnostuneita juuri siitä mitä tekevät. Hapesta jokaisella nuorella on mahdollisuus löytää oma juttunsa, sillä erilaista toimintaa on niin paljon. Ensimmäisen vuoden opiskelijan silmin Happi vaikutti paikkana todella ihanteelliselta paikalta olla esimerkiksi töissä, sillä se tuntui tavoittavan niin monia ja erilaisia nuoria. Muut kaupungit voisivat ottaa Helsingistä mallia ja perustaa Hapen kaltaisen paikan. Kysymyksenä tietysti herää, tietämättä onko vastaavia paikkoja toisissa kaupungeissa, että toimisiko vastaava konsepti missään muualla, kuin pääkaupunkiseudulla. 


Paula jäi pohtimaan, että Hapessa käy varmaankin paljon aktiivisia nuoria, sillä jos ei kävisi, niin Happi ei pystyisi tarjoamaan niin paljon ja niin erilaisia toiminnanmuotoja heille. Porissa esimerkiksi voidaan järjestää kaikenlaista toimintaa nuorille, mutta porilaiset nuoret eivät silti tunnu niihin aktivoituvan. Johtuuko se kaupunkien ihmismäärän erosta? Jos Porissa on muutama aktiivinen nuori, onko Helsingissä väkilukuun nähden sama määrä heitä ja se vain tuntuu suuremmalta määrältä koska kaupunki itsessään on isompi, vai onko Helsingissä tosiaan vain paljon aktiivisempia nuoria?

Toisena päivänä kävimme tutustumassa Allianssin toimintaan. Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön palvelu- ja vaikuttajajärjestö. Se on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvoja, jonka jäseninä on 116 valtakunnallista nuoriso- tai kasvatusalan järjestöä. Allianssin eri palveluista kertoivat informaatikko Anna Tiitinen, tiedottaja Teemu Hanhineva, nuorisovaihtokoordinaattori Bettina Näsman ja projektipäällikkö Timo Mulari. 

He onnistuivat hyvin tiivistämään oman toimintansa ydinasiat, joten jokaiseen jaksoi keskittyä hyvin, vaikka vierailu olikin pitkä. Parhaiten meille molemmille Allianssista jäi mieleen nuorisotiedon kirjasto sekä Allianssin nuorisovaihto. Kirjasto on valtakunnallinen ja kaikille avoin nuorisoalan erikoiskirjasto, joka sisältää materiaalia nuorista, nuorisotyöstä ja - tutkimuksesta sekä kansalais- ja järjestötoiminnasta. Kirjastosta tulee varmasti olemaan hyötyä opiskelijoille jatkossa.

Viimeisenä tutustumiskohteenamme oli Maria Akademia. Siellä meidät otti vastaan kehittämisvastaava Maria Lindroos ja demeter-työn koordinaattori Hanna Kommeri. Vastaanotto oli hyvin lämmin ja mukava. Maria Akatemia ry on tutkimus-, kehittämis- ja koulutuskeskus, joka etsii ja vahvistaa moniarvoisempaa ja eheämpää ihmiskäsitystä. Tavoitteena on herättää naiset ja miehet vastuulliseen tietoisuuteen itsestään ja mahdollisuudestaan vaikuttaa niin, että kulttuuri säilyy riittävän monimuotoisena. Maria Akatemian toimintamuotoja ovat vaikuttamis- ja koulutustilaisuudet, koulutus- ja työyhteisöpalvelut, yksilö- ja ryhmätyöskentely, projektityö sekä naistietoisuus- ja sukupuolitietoisuustyöskentely. 

Vierailulla oli hyvin rento ja mukava ilmapiiri ja toimintaa esiteltiin hyvin keskustelevalla tavalla. Saimme heidän esityksiensäkin aikana kysellä paljon, keskustella ja kertoa omia ajatuksiamme, mikä oli hienoa. Tuntui myös siltä, että he olivat kiinnostuneita meidän näkökannoistamme, eivätkä vain vetäneet rutiininomaista esittelyä ja ohittaneet puolia meidän ilmoille heittämistämme ajatuksista ja kysymyksistä, vaan tuntuivat miettivän niitä tosissaan itsekin.  Tämänkin vuoksi keskustelu tuntui antoisalta. Tässä vaiheessa reissua porukka alkoi olla jo aika väsynyttä, joten keskusteleva esittelytapa auttoi keskittymään. Kohteesta saimme paljon lisää uusia näkökulmia naisten tekemään väkivaltaan.

Reissu oli mielestämme kokonaisuutena hyvin onnistunut. Aikataulussa pysyttiin hyvin, eikä suurempia ongelmia ollut. Muuten ei ollut sellaista kiireellistä juoksemista paikasta A paikkaan B, mutta ruokailuihin oli varattu liian vähän aikaa ja ne tuntuivat vähän sähläämiseltä. Loppupeleissä nekin saatiin kuitenkin toimimaan, eikä varmasti kukaan jäänyt nälkäiseksi. Joni ja Juuso-Matti olivat löytäneet todella hyvin erilaisia tutustumiskohteita ja niistä jokainen oli erilainen ja todella mielenkiintoinen. Jokaisesta kohteesta oppi paljon ja sai uutta näkökulmaa alaamme.

Teksti:Jenni ja Paula

Valokuvat: Piia (Kössi) Kaipainen

Tervetuloa Kankaanpään opiston blogiin!